Wäinö Aaltosen museossa Suomen kansallistaiteilijan töitä

Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttely kuvastaa Suomen itsenäisyyden aikaa Aaltosen omien taideteosten kautta. Tällä näyttelyllä juhlistetaan paitsi 100-vuotista Suomea myös 50-vuotista museota. Wäinö Aaltonen oli enemmän kuvanveistäjä kuin maalari, niinpä näyttely koostuu enimmäkseen veistoksista kuin maalauksista. Kipsiset, marmoriset tai kullatut patsaat ovat kaikki taitavasti tehtyjä, mutta taulut ovat enemmän tai vähemmän suttuisia. Tauluissa on käytetty öljyvärejä, vesivärejä sekä hiiltä. Näyttelyssä on monia eri teemoja, kuten ihmisihanteet, naisen asema perheessä ja nationalismi. Veistokset esittävät joko kokonaisia, yleensä alastomia ihmishahmoja tai pelkästään ihmisten päitä. Esimerkkeinä voi mainita Aaltosen isän ja äidin päätä esittävät teokset sekä monien eri merkkihenkilöiden päät, kuten Jean Sibeliuksen ja Aleksis Kiven.

Perhe oli tärkeä Wäinö Aaltoselle. Hän käytti usein perheenjäseniään malleina. Edellä mainittujen äidin ja isän lisäksi myös Aaltosen sisaret sekä ensimmäinen vaimo ovat päässeet veistoksiin. Niitä ovat Kultainen lilja, Kultalilja ja Suomen Neito. Ne kuvastavat paitsi aikansa naisihanteita myös kansallistunnetta ja henkisyyttä. Viimeksi mainittua Aaltonen toi esiin kultauksella.

Itsenäisen Suomen alkuaikoina naisten odotettiin olevan ensisijaisesti äitejä, mikä näkyy veistoksissa Marjatta (vauvaa käsissään pitävä nainen) ja Äidin rakkaus (alaston nainen pitää sylissään alastonta poikaa). Öljyvärimaalaus Tiskaaja kuvaa naista kodin askareiden tekijänä.

Näyttelyn erityinen kohde on Työ ja tulevaisuus -sarja, neljä alastonta miespatsasta ja yksi alaston naispatsas, jolla on lapsi sylissään. Veistossarja sijoitettiin Eduskuntatalon istuntosaliin vuonna 1932. Alastomia hahmoja pidettiin aluksi siveettöminä, ja niiden poistamista ehdotettiin, mutta ne säilytettiin silti. Veistokset piti alun peri valmistaa kullatusta pronssista, mutta rahapulan vuoksi tyydyttiin kipsiin. Vuonna 1968 ne saivat lopulta pronssipäällysteen. Kun eduskunnan remontti valmistuu myöhemmin tänä vuonna, Työ ja tulevaisuus -sarja palautetaan sinne.

Aaltosen töissä kuvastuu Suomen itsenäisyyden alkuajan ihmisihanne: vakava ja atleettinen. Siitä esimerkkinä voi mainita kaksi Raivostunut Kullervo -taulua, joissa nähdään vakava lihaksikas mies. Näyttelyssä on monta komeaa urheilijaa kuvaavaa piirrosta. Varsinkin painia esittäviä kuvia on useita. Urheiluosion näkyvin työ on juoksevaa Paavo Nurmea esittävä veistos vuodelta 1924. Suomalaisurheilija Nurmi voitti samana vuonna kultaa Pariisin olympialaisissa. Suuren veistoksen vieressä on esillä valokuva, jossa Nurmi katselee omaa patsastaan Wäinö Aaltosen kanssa.

Aaltonen teki sotamuistomerkkejä sekä Suomen vuoden 1918 sisällissodan että talvi- ja jatkosodan jälkeen. Ne kuvaavat surua ja menetystä. Esimerkkinä siitä voi mainita marmoriveistoksen Kauhu, jossa on kokoon käpertynyt nainen. Aaltosen teema oli sopiva varsinkin jatkosodan jälkeen, jolloin vältettiin sotaista uhoa Neuvostoliiton takia.

Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen näyttely. On hienoa, että WAMissa nähdään joskus Aaltosenkin töitä, eihän se muuten olisi Wäinö Aaltosen museo. Tämä näyttely tuo veisto- ja kuvataiteen kautta esille Suomen itsenäisyyden alkuajan tunnelmia, jotka eroavat aika lailla nykyisen Suomen tunnelmista.

Näyttely on nähtävissä 7.5.2017 asti Wäinö Aaltosen museossa (WAM).

Teksti ja kuvat: Santeri Nurmi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s