Arvio: Lasten ja aikuisten maailmat törmäyskurssilla

Turun Nuori Teatteri otti viime syksyn ohjelmistoonsa Veera Salmen Puluboi ja Poni -kirjasarjaan perustuvan näytelmän Puluboi, jossa seikkailee toinen toistaan mielenkiintoisimpia eläinhahmoja. Tarina kertoo Puluboista, joka haluaa muuttaa kotipesästään, hankkia vaimon ja kokea maailman seikkailut. Isä- ja äitipulu kieltävät häntä, mutta Puluboi karkaa. Samaan aikaan toisaalla myös Mai-tyttö eli Poni karkaa, sillä hänen ei anneta mielikuvitella itseään poniksi, koska hänellä alkaa syksyllä koulu.

Karkurit kohtaavat, ystävystyvät ja vievät katsojat hulvattoman eläinhuumorin ja vetävien pop-biisien avulla maailmaan, jossa pohditaan koulun aloittamista, isän työttömyyttä ja äidin ”hermolomaa hemmettiin”. Ystävyys on myös yksi näytelmän tärkeimmistä teemoista, sillä Puluboille ja Ponille tosiystävyys on maailman tärkeintä. Hauskan osan näytelmään tuo Puluboin kieltäytyminen sanomasta r-kirjainta, koska hän ei ”ei ikinä sano sitä lumaa kiljainta, jossa on ympylän alla kaksi jalkaa, koska se on pulujen kiloilemista”.

Puluboissa vakavista aiheista kerrotaan hauskuuden kautta, mutta vakavuutta olisi voinut olla enemmän. Värikkäät eläinhahmot, Puluboin sympaattinen r:stä kieltäytyminen ja Lipastin vauhdikkaat pop-biisit tuovat näytelmään paljon sykettä ja iloa, joten kontrastia tunnelmien välillä saa olla enemmän. Myös näytelmän dramaturginen tiivistäminen voi tehdä hyvää. Jotkin kohtaukset tuntuvat nimittäin liian pitkiltä, jolloin tunnelma ehtii hieman latistua ja pienimmät katsojat kyllästyä.

Roolivalinnat ovat menneet nappiin, sillä Julle Kanttura Puluboina ja Iida Arki Ponina tekevät vakuuttavaa yhteistyötä. Molemmat suoriutuvat ihailtavasti koreografioista, joissa riittää vaativuustasoa, sekä tuovat myös näytelmän psykologisen puolen uskottavasti esiin. He tuntuvat sisäistäneen roolihahmojensa kamppailut, joissa lasten ja aikuisten maailmat asettuvat toisinaan törmäyskurssille. Myös Ponin vanhempia näyttelevät Emilia Sallinen ja Eero Laine ansaitsevat erityiskiitokset roolitöistään. Sallinen näyttelee hulvattoman karikatyyrisesti äitiä ja Laine viihdyttävästi tragikoomista taiteilijaisää.

Näytelmä soveltuu yli viisivuotiaista aina yläkouluikään asti, ja myös aikuiset saavat siitä ajattelemisen aihetta. Kaikki lavalla olevat näyttelijät ovat 15-17-vuotiaita, mikä lisää näytelmän uskottavuutta. Turun Nuori Teatteri osallistaa useissa produktioissaan lapsia ja nuoria, minkä vuoksi heidän useat näytelmänsä ovat kaikenikäisille sopivia. Puluboi on osoitus siitä, kuinka moneen kerrokseen näytelmän sanoman voi saada niin, että jokainen iästään huolimatta löytää siitä jotain pohdittavaa.

Alkuperäisteos: Veera Salmi
Dramatisointi, laulujen sanoitus ja ohjaus: Nina Erjossaari
Koreografia: Mikko Kaikkonen
Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Valtteri Lipasti ja Nina Erjossaari
Lavastus: Henrik Ruutu ja Nina Erjossaari
Puvustus: Tytti Mulo
Valot: Zai Sainio

Teksti: Nora Palonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s