Kolumni: Stressaavia hauskanpito-suunnitelmia

DSC_1450
”Mitä aiot tehdä juhannuksena?” taitaa olla ystävien ja tuttujen viime viikkojen yleisin kysymys. Monille juhannus onkin kesän kohokohta, jota ollaan suunniteltu vähintään vapusta alkaen ja jonka vapaaksi saaminen on vaikuttanut jopa kesätyöpaikkaan.

Toisille juhannus taas aiheuttaa ahdistusta. Itse olin valmistautunut olemaan aattopäivän töissä ja karkaamaan sen jälkeen melkein 400 kilometrin päähän sukuloimaan. Kun kuulin, että juhannusviikonloppu onkin minulla vapaana, se ensimmäinen fiilis ei suinkaan ollut ”jee”, vaan ”apua”.

Muutamalla kaverilla on ollut samanlaisia tuntemuksia. Eikä suinkaan juhannus ole juhlista ainoa. Niin joulu, uusivuosi kuin vappukin aiheuttavat monille päänvaivaa suunnitelmien suhteen. Jotain erikoista tai vähintäänkin hauskaa on keksittävä, sillä yksin kotiin ei voi jäädä. Rahaa pitää palaa vähintään neljä kertaa tavallista viikonloppua enemmän ja juhlapäivää valmistellaan vähintään se viikko.

Juhlapäivien olemassaoloa ei myöskään voi mitenkään unohtaa. Vaikka perhe, ystävät, tutut ja tuntemattomat eivät siitä koko ajan vaahtoa, muistuttaa ainakin ympärillä oleva maailma asiasta. Juhlapäivän ruuista, tapahtumista ja muista perinteistä muistuttavat monet, monet mainokset. Säätietoja spekuloidaan vähintään kuukautta ennen ja edes kaupassa ei voi käydä rauhassa ilman jatkuvia juhlapäivätarjouksia.

Juhlapäiväahdistukselle voi kuitenkin tehdä jotakin. Yksi kaverini teki tämän juhannuksen suhteen selkeän linjauksen: hän ei aio tehdä aattona mitään tavallisesta poikkeavaa. Silloin ehkä pääsee lähemmäs juhlapyhien tarkoitusta, joka on stressaamisen sijaan rentoutua ja nauttia.

Toinen mahdollisuus on tietenkin olla tekemättä suunnitelmia ja katsoa, mitä juhlapäivä sitten tuo tullessaan. Juhannusaattoon on kaksi päivää, enkä vieläkään tiedä, mitä aion tehdä. Ehkä päivästä tulee sellainen, jota muistelen pitkin pimeneviä syysiltoja. Tai sitten muistelen jotakin muuta satunnaista kesäpäivää, jolloin tuli tehtyä jotakin hauskaa ja erikoista.

Petra Sundell

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s